keskiviikko 13. elokuuta 2014

Sanaton, voimaton mutta niin mahdottoman onnellinen

Viime viikko meni täysin huiskeessa. Torstaina pihaamme kurvasivat Mirka ja Pete Vertti-pojan kanssa hakemaan kotiin Emmin, Auroran (nykyisin Siru) ja Siirin. Siiri tosiaan meni syntymäkotiinsa hoitoon muutamaksi päiväksi, kun kasvattajatäti halusi lähteä haistelemaan ison maailman näyttelytuulia Helsinkiin. Perjantaina meille tulikin Saara ja Jouni hakemaan sen ihan iki omansa pennelin kotiin eli Leenun. Voi sitä sielujen sympatiaa! Lauantaina Mäkisten perhe ajoi meille jo toistamiseen Tampereelta. Lenni pääsi heidän matkaansa Pirkanmaalle Mäkisten perheen arkea värittämään. Sunnuntaina ajoimme Jassun kanssa Helsingistä Nummelan kautta kotiin. Nummelasta nappasimme Siirin mukaan. Sanna Kuopiosta tuli hakemaan oman tyttönsä kotiin sitten maanantaina. Kaikilla kotimatka on mennyt hyvin ja uuteen kotiin on tutustuttu reippaasti. Ristosta tuli tosiaan Jäbä, Paulasta Nana, Aurorasta Siru, Leenusta Zinna ja Siirista Diva. Lenni jäi Lenniksi.
Emmi kahden lapsensa ja omien ihmistensä ympäröimänä ihan säteilee

Arvaatteko laisinkaan missä kohdin pihaa meillä oli pentuaitaus?

Saila ja Sailan pojat


Ihana Leenu ihanaisen Saaran ja Jounin sylissä

Siiri matkalla maailman valloitukseen
Kiitos teille kaikille siitä, että valitsitte minut ja halusitte antaa ihanat, rakastavat kodit meidän Epeleille. Tämä blogi hiljnee tältä osin. Jatkamme kuulumisien vaihtoa livenä, Facebookin omassa ryhmässä sekä tietysti nettisivuilla sitten joskus tulosten merkeissä. Tiemme on vasta alussa mutta olkoon se pitkä ja antoisa!

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Ensimmäiset Epelit lensivät pois pesästä

Epelit täyttivät tänään seitsemän viikkoa ja niinpä jo ensimmäiset lähtivät omiin koteihinsa. Paula eli nykyisin Nana lähti niinkin pitkälle kuin Jyväskylään Emmin ja Janin ensimmäiseksi koiraksi. Olen saanut tutustua tähän ihastuttavaa pariskuntaan jo viime syksynä, kun he olivat seuraamassa kasvattipäivillämme tottiskoulutusta. Ihanaa saada edes yksi Epeli tähän ihan lähelle.

"Hullu professori" Paula uuden äitinsä ja iskänsä hellässä huomassa
Risto-poikamme matkaakin vähän pidemmälle aina Maskuun saakka Säden ja Juuson matkassa. Ristosta tulee näillä näkymillä joko Jäbä tai Tico.Vaikka matkaa on jonkin verran, tiedän, että tulen kuulemaan myös tästä Epelistä säännöllisesti. Ihanaa saada myös Säde perheineen porukoihimme mukaan!

Juuso reipas Riston uusi omistaja äitinsä Säden kanssa

Punnitsimme Epelit vielä eilen illalla. Yksi näistä taitaa vähän käydä vieraissa toisten kupeilla... ja tämä ei ole luulo vaan ihan tiedon väärti. Arvaatteko kuka? PS. Säde ei saa vastata, koska näki penneleiden piimähetken. Kirjoitinkin eilen Epeleiden omaan Facebook-ryhmään, kuinka nämä ovat rakastettavia otuksia, kun meidän perheen pienimmät voivat olla pentujen kanssa ongelmitta. Epelit rakastavat ihmisiä mutta ei hampailla vaan ihan pusuttelemalla. Eilenkin kaikki pojat makasivat pusuteltavana patiolla. Voi sitä kikatuksen määrää...

Ne painot vielä:

Siiri 3,7 kg
Lenni 4,2 kg
Paula 3,4 kg
Aurora, Risto ja Leenu 3,5 kg

tiistai 5. elokuuta 2014

Paperityöt alkavat olla loppusuoralla

Olen ollut oikea ahkera liisa ja saanut tehtyä lähes kaikki luovutuksiin liittyvät esivalmistelut. Pennunhoito-ohjeet on printattu ja laitettu kansioon. Sopimukset on kirjoitettu ja printattu. Jokaisen pennun eläinlääkärintarkastuslappunen on kopioitu ja laitettu alkuperäinen kansion väliin silmäpeilauslappusen kanssa. Vielä pitäisi poltella nuo DVD:t mutta sittenhän homma alkaisi olla bueno. Pennunostajahan saa mukaan jopa kaksi säkkiä ruokaa, joista toisen tarjoaa Musti ja Mirri ja toisen allekirjoittanut. Mukaan lähtee myös Rukan panta, hihna ja Mujusen Salmen Pennun polku puolivuotiaaksi -kirja. Pannoissa värivaihtoehdot alkavat olla vähissä: jäljellä on enää kaksi mustaa, kolme pinkkiä ja yksi lila. Viimeisenä hakevat joutuvat tyytymään siihen, mitä jää käteen. Pahoitteluni. :)

Epelit ovat saaneet ulkoilla meidän koko takapihalla lähes koko päivän. Pentuaitaus on tosiaan nyt vähän boikotissa, kun tuo meidän Lenni ei tahdo siellä oikein pysyä. Ruokahalu kasvaa näillä aivan mahdottomasti. Nyt nappulaa menee 3 dl/pentu/päivä. Epelithän syövät 50% Brit Care Puppya ja 50% ProPlan Junioria. Tämän lisäksi annan Epeleille raakaa lihaa ja piimää. Pitää muistaa punnita kaverit vielä huomenna ennen ensimmäisiä luovutuksia. Paulahan muuttaa omaan kotiinsa jo huomenna. Torstaina Mirka ja Pete tulevat hakemaan kotiinsa Emmin ja Auroran. Siiri-tyttönen pääsee heille hoitoon muutamaksi päiväksi. Perjantaina Saara ja Jouni tulevat hakemaan Leenun. Mäkisen perhe hakee Lennin lauantaina. Risto haetaan viimeistään lauantaina mutta mahdollisesti jo torstaina. Sunnuntaina MV-näyttelyn jälkeen ajan Nummelaan hakemaan Siirin meille vielä yhdeksi päiväksi. Siiri pääsee omaan kotiinsa sitten maanantaina.

Tuntuu jo nyt todella haikealta. Epelit ovat todella ihmisläheisiä, hyväntuulisia kavereita, joihin on helppo rakastua. Hännät heiluvat sellaista vauhtia, että oksat pois. Niillä on mieletön ruokahalua ja taisteluhaluakin tuntuu näiltä löytyvän vähintäänkin omiin tarpeisiin. Uusia paikkoja Epelit ovat lähteneet tutkimaan myös yksin ollessaan ilman itkuja. Alustojen tai erilaisten pintojen suhteen en ole nähnyt arkuutta. Kolinapurkki ei ole aiheuttanut suurempia reaktioita, jos nyt ei kimppuun hyökkäämistä ja sen puremista sellaiseksi lasketa. Keskenään Epelit ovat sopuisia. Ihmisiä (olivat ne sitten isoja tai pieniä) Epelit lähinnä pussaavat, eivät siis ole kovia puremaan. Nilkat jätetään toisin sanoen rauhaa, mikä on aivan mahtavaa. Epelit myös tykkäävät olla sylissä rapsuteltavana. Olen niin onnellinen tästä pentueesta. Sain sitä mitä toivoin ja vähän enemmän...


lauantai 2. elokuuta 2014

Back to basics

Palataanpas olennaisimpaan asiaan eli siihen, että 6-viikkoiset pennut ovat syötävän suloisia. Tänään emme jääneet vanhan rouvan kanssa isoon kehiin vaan ajoimme lähes heti kehämme loputtua suoraan kotiin. Päästinpä kameran valloilleen ja napsin kuvia Epeleiden ja tämän hetkisen laumamme leikeistä. Pihalla temmelsi neljä aikuista bordercollietyttöä, yksi kleinpitztyttö, yksi shelttityttö ja totta kai blogin päätähdet kuusi bordercolliepenneliä. Vatsaongelmat näyttävät väistyneen, mikä on huojentava asia. Lenni Lokinpoika on kova poika kiipeilemään ja kiipeää pentuaitauksesta surutta pois käyttäen samaa tekniikkaa kuin Siekkareiden Teuvo (nykyisin Keiran) ja Särmä (nykyisin Meg). Tämä tuottaa hieman päänvaivaa, sillä pentuaitaus on varsin kätevä ratkaisu silloin, kun kukaan ei voi vahtia pentuja alinomaan. 

Aurora kytistää Murua

Miten pennun kiinteästä kakasta voi tulla näin iloiseksi?

Emmi leikittää pentujaan

Käsittelyssä ainakin Aurora ja Lenni

Myös Kiia-mummo on kova hoitamaan ja leikittämään pentuja.

Leenu nauttii saamasta huomiosta

Leenu terhakkana

Leenu tyttönen matkalla jonnekin

Leenu hetken paikoillaan

Lenni työstää kapulaa

Risto tyttäreni hellässä huomassa

Muru tyttönen

Nasta-neiti

Paula the Nenään purija

Siiri ja Paula

Siiri ja Paula painivat

Paulan kertakaikkisen magea ilme

Epelit puukalikan kimpussa

Lenni komistus

Risto kytistää

Siiri tulee vauhdilla luokse kutsuttaessa

Kaunis Siiri

Tuplapallutus