torstai 31. heinäkuuta 2014

Eläinlääkärintarkastus ja silmäpeilaus

Aamusta matkasimme Viitaniemeen eläinlääkärintarkastukseen ja silmäpeilaukseen. Epelit metelöivät lahjakkaasti ensimmäiset 23 minuuttia menomatkalla. Kun pääsivät vapaaksi bokseista, lähtivät hienosti tutkimaan huonetta. Epeleillä on ollut nyt parina päivänä vähän vatsa löysällä ja niinpä Risto-poika kävi pruuttaamassa lierukakkansa lattialle. Siinä sitten lomakkeiden täyttelyn ohessa pesinpä vielä lattiankin. Hetken tutkittuaan huonetta pennelit kävivät unilleen. Jouduimme odottelemaan tovin ennenkuin pääsimme tutkimuksiin. Ennen sitä ehdin onneksi punnitsemaan pennelit. Itse tarkastus meni hienosti. Silmät ovat kaikilla puhtaat ja molemmilla pojilla on molemmat kivekset tunnettavissa. 

Täällä on kiva nukkua.

Aurora ja Paula köllöllääm

Tarkastuksen jälkeen pakkasin Epelit takaisin bokseihin ja pienen protestihuudon saattelemana ajoimme takaisin kotiin. Kotipihassa pennelit pääsivät hetkeksi kirmailemaan pihalla. Juotin heille myös piimää, johon olin sekoittanut maitohappobakteeria. Emmeköhän tänä iltana jo nähdä kiinteitä kakkoja. Koska keliolosuhteet ovat olleet tänään melko merkilliset, en ole viitsinyt pitää penneleitä pitkään pihalla. Ties vaikka tuuli olisi napannut pennelin ilmaan ja kantanut jonnekin pusikkoon... 

Huomenna puikkoihin astuukin tyttäreni Milja, kun itse matkaan SawoShow'hun Nancyn ja Superin kanssa. Toivottavasti meillä on pitkä päivä tiedossa... ;) 

Ai niin ne painot.

Paula, Aurora ja Leenu: 2,75 kg
Risto ja Siiri: 2,95 kg
Lenni: 3,15 kg

Edelleen ovat kovin tasaisia nämä meidän Epelit. Vähän jäävät Siekkareista ja Ärristä mutta eivät kuitenkaan aivan mahdottomasti. Tärkeintä lienee se, että kasvu on ollut tasaista. 

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Epelit 6 viikkoa

Epelit täyttivät tänään kuusi viikkoa. Pennelit ovat viikossa kasvaneet silmissä mutta niinhän pienten pentujen pitääkin kasvaa.Pennelit käyvät aina vain rohkeammiksi ja ovat jo tutkineet koko alapihan läpi kotoisin. Näillä helteillä pennut tykkäävät kaivautua rappusten alle viileämpään paikkaan. Leenu aiheutti kasvattajatädille eilen vähän ylimääräistä stressiä, kun ulkoilimme tuossa vielä yhdentoista maissa illalla vapaana pihalla. Olimme siis takaterassilla. Näin kyllä, että kaksi penneliä lähti viipottamaan patiolle päin mutta en sitten kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota. Ovat kuitenkin osanneet olla ihan fiksusti tähän mennessä. Kun aloin sitten kannella penneleitä pentuhuoneeseen, kuulin rappusten alta taas piipitystä. Hetken kutsuttuani tuli sieltä Risto esiin mutta vielä yksi penneli siellä itkeskeli. Kannoin muut pennut sisälle (he kyllä protestoivat äänekkäästi kohtaloaan) ja lähdin sitten kutsumaan tätä yhtä kaveria pois portaiden alta. Enää ei sitten kuulunutkaan itkua. Otin Emmin ulos ja Emmikin kävi lastaan kutsumassa pois portaiden alta. Ei tapahtunut mitään. Tässä kohdin alkoi jo pulssi nousta. Yleensähän pennut reagoivat vähintään äitinsä kutsuun. Nyt ei sitten kuulunut mitään. Ajattelin, että ehkä olen väärässä ja kadoksissa oleva penneli nukkuu tyytyväisenä jossain puskan alla ja niinpä tutkin koko pihaa - tuloksetta.

Tässä vaiheessa piti jo hälyttää mieheni apuun. Kaivoimme taskulamput kaapeista ja aloimme tähystellä penneliä portaiden alta. Mieheni pongasi Leenun pation alta. Siellä se penneli nukkui sikeässä unessa täysin tyytyväisenä. Eihän siinä muu auttanut, kun ottaa lapio ja kaivaa sen verran maata pois, että sain otettua Leenun pation alta huoneeseen nukkumaan. Olisihan tuo varmastikin osannut kömpiä kolostaan ulos sitten, kun olisi herännyt mutta en tietenkään voinut jättää pentua yöksi ulos. Niinpä tänään Epelit ovatkin kotiarestissa. En kyllä uskalla näitä ainakaan koko laumaa pitää täysin vapaana pihalla, kun voivat näemmä hävitä ihan minne tahansa.

Otimme tosiaan eilen ukkosen jyristessä kuvat penneleistä meidän takapihalla. Kiirettä piti, kun emme halunneet saada vettä niskaamme. Onneksi suurin osa penneleistä oli todella yhteistyöhaluisia, eikä kuvauksissa hirveän pitkään nokka tuhissut. Huomenna onkin sitten se jännittävä päivä eli eläinlääkärintarkastus. Paperitkin tulivat jo eilen postissa. Peukut pystyyn!

 
Amazeme Eastern Mountains "Risto"

Amazeme Eastern Mountains "Risto"

Amazeme Elderberry Valleys "Aurora"

Amazeme Elderberry Valleys "Aurora"

Amazeme Eleventh Ocean "Lenni"

Amazeme Eleventh Ocean "Lenni"

Amazeme English Meadows "Siiri"

Amazeme English Meadows "Siiri"

Amazeme Entwining Rivers "Leenu"

Amazeme Entwining Rivers "Leenu"

Amazeme Everblue Skies "Paula"

Amazeme Everblue Skies "Paula"

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Videointia

Tässäpä teille eilisen illan videointia. Jouduin laittamaan ne neljään eri osaan mutta eipä tuo varmaan mitään haittaa.




sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Helteisiä päiviä

Ensiksi haluan kiittää Ainoa aivoriihestä nimien kanssa. Pyörittelin niitä pitkään mielessä ja sain paljon hyviä ehdotuksia niin Ainolta, Mirkulta kuin Sailalta. Useammat kasvatinomistajat kävivät myös äänestämässä meidän Facebook-ryhmässä parhaimmalta kuulostavia nimiä. Varsinainen pähkäily tapahtui kuitenkin Ainon ja minun välillä WhatsAppissa. Kiitos kaikille ideointiin osallistuneille! Olen kyllä todella tyytyväinen E-pentujen (joiden pentuenimi on vielä keksimättä) nimiin. Minullahan on tapana puhua pentueistani tietyllä nimellä. G-pentue on Jarrukat Jarre-iskän mukaan. C-pentue on Kiian Seiskat, koska pentuja syntyi seitsemän. M-pentue on Ottomaanit Otto-iskän mukaan. F-pentue on Hyyperit äitinsä Superin eli Überin mukaan. S-pentue on Ässät ja T-pentue Christmaanit. Saivat nimittäin alkunsa joulupäivänä. Sitten tuli Siekkarit ja Ärrät mutta mitäs nämä meidän E:t ovat? Otetaan ehdotuksia vastaan.

Pennelit kehittyvät silmissä. Yöt ovat menneet hienosti hiljaisuudessa aina tuonne kello kuuteen saakka, jolloin olen päästänyt Emmi-äidin lapsukaistensa luo. Ensimmäisenä yönä Emmi nukkui penneleiden kanssa pentuhuoneessa mutta nyt kun pennut ovat jo tottuneet uuteen paikkaan, ei heidän tarvitse olla äitinsä helmoissa yötä. Ovat sillä tavalla rauhallisempiakin, kun ei maitobaarin houkutteleva kutsu kiusaa. Aamusta olemme voineet ulkoilla pidempiä aikoja mutta vielä päivästä helteiden vuoksi olemme joutuneet siirtämään pennelit sisälle. Tänään on sentään käynyt tuulenvire, joka helpottaa oloa kummasti. Aitauksessa pennut lähinnä nukkuvat mutta sitten pihalla intaantuvat leikkimään keskenään. Saimme tänään vastaanottaa kolme eri porukkaa, joten rapsutuksia on riittänyt yllin kyllin. Huomenna mieheni hoitaa pentuja työpäivän ajan ja sitten olenkin vielä loppuviikon lomalla. Perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina tosin käyn Kuopiossa näyttelyssä mutta eihän siellä ihan koko päivää kuitenkaan mene. 

Ensi viikolla on ohjelmassa tiistaina kuvausta, keskiviikkona yritän itse vähän testailla pentuja, koska pentutestaajamme loukkasi pahasti jalkansa ja on sairaslomalla todella pitkään. Torstaina onkin sitten se eläinlääkärintarkistus ja silmäpeilaus, jonka jälkeen kotikuviot pitäisi alkaa olla jo sitten loppusinetöintiä varten selvät. Mirkalle ja Petelle on lähdössä Aurora-tyttönen sijoitukseen. Loppujen penneleiden kodit selvinee tosiaan torstaina.

Aurora-prinsessa

Aurora vauhdissa

Leenu ja Aurora painivat

Kurkistus kesken painin

Ja taas jatketaan

Aurora kurottelee
Olen huomannut, että Aurora viihtyy usein Lennin seurassa ja Paula Riston seurassa. Leenulle ja Siirille taitaa käydä kaikki leikkikaverit.
Iloinen Leenu

Hetken vakvana

Leenu rakas tuumailee

Lenni nauttii vapaudesta

Lenni komea poikamme

Lenni <3

Paulan jäätävän kaunis katse

Paula ja Aurora painimassa

Paula puree ristoa nenusta

Nenäpusu

Tiukka tuijotus

Siskoplikka, mitäs nyt tehdään?

Ja taas Risto ja Paula yhdessä

Risto ja Paula tutkivat yläpihan lampea

Rakkauslapsi Paula

Pentupainia

Pentupainia vol 2

Risto ihanuus

Risto reippaana

Kaunokainen Siiri

Siiriä lähätyttää

Voi tuota nassua

Voisiko olla yhtään suloisempi?

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Toinen madotus ja sirutus

Emmin ja Paddyn pennut matkasivat eilen iltapäivästä Laukaaseen. Matka oli mennyt hyvin. Pennut lähtivät ihan reippaasti tutkimaan pihaa mutta eivät aivan mahdottomaksi intaantuneet. Oli myös hyvin kuuma, joten sitä riemua ei pitkään kestänyt. Heidän saavuttuaan annoin heille ruoan ja he söivät sen hotkien. Illasta sitten ulkoiltiin uudemman kerran vapaana pihana ja johan Risto ja Aurora löysvät itsensä meidän takaterassilta. Leenukin kävi katsomassa trampoliinia altapäin. Myös iltaruoka sujahti nassuun niin, ettei kuppien pohjalle jäänyt murustakaan. Annoin penneleille Brit Care pentunappulaa 0,5 dl per pentu. Tähän päälle muutama murunen Pro Planin pentunappulaa ja jauhelihaa. Aloitimme myös toisen matokuurin. Sitä varten punnitsimme pennut yhdessä Eliaksen kanssa. Kovin ovat tasaisia keskenään. Alla vielä painot:

Paula 2 215 g
Aurora 2 322 g
Siiri 2 311 g
Risto 2 360 g
Leenu 2 255 g
Lenni 2 240 g

E:t ovat vähän pienempiä kuin muut tämän kesän pennut mutta kasvavat kuitenkin tasaisesti ja aika pitkälti samaan tahtiin kuin heidän äitinsä sisaruksineen. Tänään pystyimme ulkoilemaan vain aamusta ja sitten myöhemmin alkuillasta. Päivä piti viettää sisällä, kun ulkona auringossa lämpöä oli jo 38 astetta ja varjon puolella vaivaiset 30 astetta. Kun pienen pennun höttökarva ei suojaa auringolta, ei muuta vaihtoehtoa ole kuin pysytellä sisällä. Pennuilla oli yöllä vatsa vähän löysällä. Tämä voi johtua useammasta syystä, joita on 1) lämpö, 2) matokuuri, 3) uusi ruokamerkki tai sitten 4) siankorvat. Menin sitten muuttamaan useamman asian kerrallaan. Eli tässä esimerkki siitä, kuinka ei kuulu tehdä.


Tänään saimme ensimmäiset vieraat sekä siruttajan kylään. Joko pennut olivat mahdottoman väsyneitä tai sitten muuten vain kivusta väliinpitämättömiä, mutta yhtään itkua ei kuultu. Rekisteröintimaksukin on jo maksettu, joten eiköhän meillä ole paperit postiluukussa jo tiistaina.

Amazeme Eastern Mountains "Risto"


Amazeme Elderberry Valleys "Aurora"


Amazeme Eleventh Ocean "Lenni"


Amazeme English Meadows "Siiri"


Amazeme Entwining Rivers "Leenu"


Amazeme Everblue Skies "Paula"


Aurora haastaa Lenniä leikkiin

Aurora velmuilee

Emmi ja lapset

Siiri ja Leenu temmeltävät

Leenun hölmistynyt ilme

Leenu ja Siiri

Lenni viipottaa

Lenni kytistää kaveriaan

Lenni ja Aurora viihtyvät hyvin yhdessä

Komea poikamme Risto

Tyylikäs Paula

Aurora (taustalla), Paula ja Lenni

Mahdottoman hieno Paula

Riston suloinen nassu

Risto söpöilee

Siirin kaulan ojennus

Siiriä alkaa ramasta